Tervetuloa sivustolle Rescue.fi 29.03.2024 kello 14:33

Rescue.fi

Ensimmäinen ambulanssisimulaattori käyttöön Kotkassa / miksi ei Opistolle?


Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Suomen ensimmäinen ambulanssisimulaattori on otettu käyttöön Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Kotkassa .
KYAMKn tiloissa Kotkan Metsolassa oleva simulaattori on rakennettu VW Amarokin alustalle ja sillä on mahdollista harjoitella ajamista ja ajon aikana tapahtuvia hoitotilan toimia turvallisesti.
VW Amarok Negea-ambulanssin kori on asenettu simulaatiolaitteiston liikealustalle. Kuljettaja näkee edessään kaarevan videoseinän, joka näyttää tietä tai maastoa, jossa ajo tapahtuu. Eteen voi hypätä hirvi tai suojatielle ihminen. Ajotilanteeseen liittyy aina muu liikenne ja vaihtelevat keli- ja vuorokaudenaikojen olosuhteet. Peileistä voi harjoitella oikeasti peruuttamista. Istuimen alla jytisee ja paukkuu , kun auto käynnistyy tai peruutetaan esimerkiksi päin ambulanssitallin oven pieliä.

Uutisesta kertoo mm. YLE;

http://yle.fi/uutiset/3-9444578

Aivan loistava keksintö, ja jälleen kerran osoitus siitä että kaikki on mahdollista, kun on riittävästi tahtotilaa.
Luulisi että valtionhallinto esimerkiksi yhdessä yliopistosairaaloiden ja Pelastusopiston kanssa olisi tuollaista kehitellyt jo aikoja sitten. Yhteinen etu palvelisi kaikkia, kun lopputuloksena olisi paremmin ja turvallisemmin hoidettu ja kuljetettu potilas.
Sama varmasti pätee myös pelastusajoneuvojen kuljetukseen ja yleiseen kuljettajakoulutkseen.

Pelastusopiston kehityssuunta on ollut nähtävissä taantuman aikana selvästi, se polkee aika lailla paikoillaan. Monissa tuotepaketeissa, mm. pelastusvälineissä ollaan oltu jälkijunassa, ja ensimmäiset isommat sarjat akkukäyttöisiä pelastusvälineitä ostettiin vasta vuoden vaihteessa, tosin nekin saatiin hinnan puolesta liki lahjoituksena , muuten siihen ei varmasti olisi ollut varaa. Samoin muissa tuotteissa moni pelastustoimialue on mennyt kaluston tekniikassa reilusti ohi Opiston tason jo vuosia sitten.

Sen sijaan että taas mietittäisiin onko oppilaan alushuppu sininen vai musta, voitaisiin ihan oikeasti miettiä mitä koko ala tarvitsee.Opistolla kun on olemassa myös kehitys ja testausvelvote , ainakin jossain määrin, ja ennen sen piti edustaa alan yleistä toiminnaöista kuvaa kaluston ja toiminnan suhteen. Näin ei ole monissa asioissa ollut enää pitkään aikaan, muutostahti on hirmuisen hidas, ja edelleen " pärjätään omillaan.."

Toivottavasti tuo muutoskynnys nyt ylittyisi edes joissain asioissa, ja tilanne muuttuis paremmaksi. Onhan se hiukan noloa että yksi yksittäinen sopimuspalokunta ostaa omilla rahoillaan ( siis omillaan, ei palokuntasopimuksen varoilla, vaan itse rahoittamalla) paremmat välineet johonkin käyttötakoitukseen kuin valtiollinen oppilaitos käytää koulutuksessaan, tämä ei ollut keksitty esimerkki...
Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

All times are UTC. The time is now 02:33 PM.

  • Normal Topic
  • Sticky Topic
  • Locked Topic
  • New Post
  • Sticky Topic W/ New Post
  • Locked Topic W/ New Post
  •  View Anonymous Posts
  •  Anonymous users can post
  •  Full HTML Allowed
  •  Censored Content