Johtavaa tilanteenhallintaa vuodesta 1998

Tervetuloa sivustolle Rescue.fi
02.04.2020 kello 06:40

EFFI:n syyte nurin Helsingin Käräjäoikeudessa

UutisetElectronic Frontier Finlandia vastaan nostettu syyte laittomasta rahankeruusta on kaatunut tänään Helsingin Käräjäoikeudessa.

Yhdistys on perustettu puolustamaan mm. kansalaisten sähköisiä oikeuksia, oikeutta sensuroimattomaan viestintään, sekä herättämään keskustelua ja pyrkimään vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta ja tekijänoikeudesta.

Yhdistystä ja sen hallituksen jäseniä vastaan nostettiin syyte laittomasta rahankeruusta marraskuussa 2006. Yhdistyksellä oli vuodesta 2002 osana kotisivujaan lahjoitussivu, jossa todettiin yhdistyksen voivan ottaa sääntöjensä mukaan vastaan lahjoituksia ja ilmoitettiin yhdistyksen tilinumero. Syytteen mukaan tähän olisi tarvittu rahankeräyslupa. Syyttäjä vaati hallituksen jäsenille sakkotuomioita rikoksesta ja yhdistystä menettämään yli 4000 euroa väitettyjä lahjoitustuottoja valtiolle.

Tuomioistuimen mukaan pelkkä lahjoitusmahdollisuuden tai tilinumeron ilmaiseminen erillisellä lahjoitussivulla ei ole sellaista aktiivista yleisöön vetoamista, mitä rahankeräyslaki edellyttää. Näihin lupia ei tarvita. Päätös ei siis koske esimerkiksi sähköpostilla suoritettavia rahankeräyksiä tai muita aktiivisesti yleisöön vetoavia kampanjoita. Tuomioistuin ei epäröinyt selväksi katsomansa asian päättämistä, vaan se antoi tuomion heti pääkäsittelyn jälkeen.

EFFI:n puheenjohtaja Tapani Tarvainen kommentoi tyytyväisenä: "Olemme helpottuneita vapauttavasta tuomiosta, joka ei jätä enää mitään arvailujen varaan. Lahjoitussivu poistettiin kesällä 2005, kun jutun esitutkinta käynnistyi. Tänään, lähes kaksi vuotta myöhemmin, voimme vihdoin julkaista sivun uudelleen. Tämä on merkittävä voitto kansalaistoiminnalle ja sananvapaudelle Internetissä."

Pelastusalan yhdistyksiä tuomio koskettaa etenkin niiden monimuotoisen varainhankinnan ja yhteiskuntasidonnaisuuden kannalta. Sanan- ja mielipiteen vapauteen liittyvät asiat eivät alallamme ole läheskään aina itsestään selvyyksiä ja kotitarvetulkintoja erinäisistä lainkohdista syntyy harva se päivä. Samalla tulee muistaa, että oman alamme yhdistyksien ja organisaatioiden hallinto ei voi nukkua ruususen unta vain "oman alansa" hankkeiden ja toimikuntien keskellä, vaan meidän tulee luoda vahvoja sidoksia ympäröivään yhteiskuntaan pysyäksemme kehityksessä mukana ja voidaksemme osallistua esimerkiksi avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehittämiseen sekä myös hyötyä niistä omissa organisaatioissamme.. Muun muassa kaikki FRN:n verkkopalvelut on toteutettu avoimen lähdekoodin ohjelmistoilla ja mielestämme esimerkiksi vapaaehtoinen palokuntatyö ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat ideologisellakin tasolla yhteensopivia. Mahdollisuuksia pitäisi hyödyntää enemmän ja käyttää olemassaolevia resursseja pyörän kehittämiseen eikä uudelleen keksimiseen.


(Alkuperäinen tiedote EFFI:n nettisivuilla http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2007-01-31.html) EFFI ry selvitti oikeudenkäyntiä varten, että Suomessa on kymmeniä jollei satoja tunnettuja yhdistyksiä, joilla on vastaavia lahjoitussivuja osana kotisivujaan. Päätöksellä on siten laaja vaikutus kansalaistoiminnalle Internetissä. Syyttäjällä oli tukenaan sisäministeriön virkamiesten lausunto, jonka mukaan tilinumeron ilmoittaminen Internetissä olisi automaattisesti rahankeruuta. Tuomio tyrmäsi lausunnossa esitetyt käsitykset.

EFFI:n varapuheenjohtaja Ville Oksanen lähettää terveisiä: "Toivomme, että sisäministeriö tekee tuomion pohjalta selkeän ohjeiston siitä, miten yhdistykset voivat kertoa ilman lupamenettelyä lahjoitusmahdollisuudesta. Muutenkin ministeriön tulisi kuulla kansalaisyhteiskuntaa paremmin. Tällä hetkellä ministeriön tai lupien myöntämisestä vastaavien lääninhallitusten sivuilta tietoa ei löydy. " Oksanen jatkaa: "Tosin vielä parempi olisi, että lakia korjattaisiin niin selväksi, ettei erillisiä ohjeita tai uusia oikeusjuttuja tarvittaisi."

Yhdistystä oikeudessa puolustanut Mikko Välimäki Turre Legal oy:stä kommentoi: "Syyttäjä ilmoitti haluavansa ennakkotapauksen. Sen hän saikin. Hinnaksi veronmaksajille tuli tosin yli 10 000 euroa oikeudenkäyntikuluina kolmelle puolustusjuristille puhumattakaan poliisin hukkaamista resursseista." Välimäki jatkaa: "Minulla on ilo lahjoittaa EFFI ry:lle valtion meille maksamista kuluista puolet eli 2000 euroa", johon puheenjohtaja Tarvainen vastaa: "Yhdistys ottaa lahjoituksen kiitollisena vastaan. Lienee paikallaan lisätä, että EFFI ei vedonnut julkisesti lahjoituksen saamiseksi vaan Turren lahjoitus on täysin spontaani!"

Lähde:
http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2007-01-31.html
http://www.effi.org/blog/2006-11-28-Tapani-Tarvainen.html
http://www.effi.org/blog/2006-02-02-Tapani-Tarvainen.html

Artikkelien asetukset

EFFI:n syyte nurin Helsingin Käräjäoikeudessa | 0 kommentti(a) | Luo uusi käyttäjätili
Oheiset kommentit ovat kirjoittajiensa omaisuutta. Sivusto ei ole vastuussa kirjoittajien sanomisista.